Tässäpä siis koe kakkua. Minulle uusia täytteitä kokeilin ja samalla myös kulhoon kasaamista. Hyvin onnistu ja kakku katosi parempiin suihin :)

Täytteenä tässä oli mustikkamousse ja valkosuklaamousse joiden ohjeet nappasin Kinuskikissan blogista. 

 

Mustikka Valkosuklaa kaakku

 

Pohja:
4 munan kääretorttupohja

Vaahto:
1 tlk (2,5 dl) Flora Vispiä (20 %)
3 munaa
3/4 dl sokeria

Mustikkamousse:
vajaa 1/2 vaahdosta
1/2 tlk (125 g) rahkaa
1 1/2 dl mustikoita
3 liivatetta

Valkosuklaamousse:
reilu 1/2 vaahdosta
100 g valkosuklaata
2 liivatetta

Valmista kääretorttupoja.

Vaahdota kerma. Vatkaa myös munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kerma varoen munavaahdon joukkoon. Laita liivatteet (5 kpl) likoamaan kylmään veteen.

Valmista ensin mustikkamousse. Laita kulhoon rahka. Kaada päälle vaahtoa sen verran, että valkosuklaamoussea varten jää suunnilleen yhtä iso määrä. Survo mustikoita haarukalla niin, että saat erotettua muutaman ruokalusikallisen mehua. Kiehauta sitä kattilassa ja liuota joukkoon liivatteet. Kaada rahkavaahdon joukkoon liivatemehu ja mustikat

Sulata valkosuklaa. Anna jäähtyä hetki ja sekoita lopun vaahdon joukkoon. Lämmitä pari ruokalusikallista vettä kiehuvaksi ja liuota siihen liivatteet. Sekoita liivatevesi vaahtoon.


Pursotukset laktoosittomasta vispikermasta ja kukat aiemmin postaamiani marsipaanikukkia ja lehtiä.

 

Tässä vielä kakkua ilman kuorrutuksia. 

 

Ja tässä vielä päältäpäin :)